Steinervanhemmuus ja yhteisöllisyys

Kun lapsi aloittaa koulun steinerkoulussa, siitä alkaa myös steinervanhemmuus. Mitä se mahtaa tarkoittaa? Ainakin sitä, että vanhempi saa kasvatustuekseen koulun henkilökunnan. Lapset ovat meidän yhteisiä lapsia. Luokanopettaja kantaa tietenkin sydämessään omaa luokkaansa, mutta sen lisäksi koko koulun väki tukee sitä työtä. Yhteisöllisyys kasvaa tästä ajatuksesta. Vanhemmalla on myös mahdollisuus tulla osaksi koulun yhteisöllisyyttä olemalla mukana koulun yhteisissä juhlissa ja tapahtumissa. Jokainen tekee valinnan osallistumisestaan itse. 

Kun koulu oli pikkuinen, noin parinkymmenen vanhemman ja oppilaan koulu, kaikki tunsivat toisensa. Nyt meitä on aika paljon enemmän, oppilaitakin jo yli 70. Kaikki vanhemmat eivät välttämättä tunne toisiaan, mutta mahdollisuus siihen on kaikilla. Sama välitön ja lämminhenkinen tekemisen meininki on edelleen koulussa, vaikka koulu onkin kasvanut. Se on vanhempien ansiota. Yhdessä tekemiseen on helppo lähteä mukaan. Konkarit neuvovat ja auttavat jokaista ensikertalaista. Hekin ovat olleet joskus ensikertalaisia. Yhdistävä tekijä on kaikille koulu ja lapset.

Kouluikäisten lasten vanhemmilla on oma arki hoidettavana ja jokainen varmasti puntaroi mahdollisuuttaan osallistua koulun yhteiseen tekemiseen. Omaa pientä osallistumista ja sen merkitystä saatetaan vähätellä.

Jokaisella myyjäisiin leivotulla pullalla, neulotuilla villasukilla, liikenteenohjausvarteilla – tunneilla, myyntivuorolla, siivouksella, ym talkoohetkellä on kuitenkin merkityksensä. Suuri merkitys. Pienet purot – niistä virtaa elävä joki. Tämä yhteisöllisyyden voimalla tehty varainhankinta koululle on merkittävää. Sillä katetaan runsaasti myös koulun arkea. Valtiolta saatu siivu ei nimittäin kata lähellekään koulun kuluja, vaikka elämmekin hyvin nuukasti.

Meidän koulussa lukuvuosi aloitetaan veneilyleirillä. Oppilaat odottavat ja suunnittelevat sitä jo keväällä. Elokuussa onkin kiva tulla kouluun ja leirille.  Kyseessä on siis pedagoginen veto: odottaminen – se, jos mikä kasvattaa ihmisen tahtoa. Bussikuljetuksia tarvitaan myös muun muassa koko koulun laskiaisriehaan ja Mikael-juhlaan. Esimerkiksi näihin tarvitsemme lisärahoitusta talkoilla.

Olemme harvinainen koulu talkoilun suhteen. Muissa kouluissa yhteisöllisyys, vanhempien touhukas panos ei ole näin runsasta kuin meillä – uskallan arvioida. Se vaatii meiltä sen, että pidämme taidosta huolta ja vaalimme sitä. Siitä kannattaa olla ylpeä. Minä ainakin olen.

Yhteisöllisyyden voiman voi mitata niin rahassa kuin kovissa arvovaluutoissakin. Meillä oppilaat saavat tiedollisten taitojen lisäksi eväitä kasvaa vahvoiksi aikuisiksi.  Myös meille aikuisille annetaan mahdollisuus kasvaa yhdessä tekemiseen. Koulun tekemisessä voi tutustua muihin vanhempiin, mutta se voi olla myös merkittävää oman lapsen kannalta.  Esimerkiksi poika, joka näki isänsä wokkipannun äärellä koulun varainhankinnassa vaikutti maailman onnellisimmalta pojalta. Osallistuihan hänen isä hänen koulun tapahtumaan. Joskus tappelupukarien vanhemmat ovat kohdanneet talkoissa ja lasten ystävyyssuhteita on saatu hoidettua vanhempien ja lasten yhteistyöllä.

Meillä talkoillaan myös talonmiehen työt. Osittain niitä, kuten koulun aidan ja luokkien maalausta, luokkien siivousta unohtamatta, opettajat tekevät yhdessä oppilaiden kanssa. Se on todellista yrittäjyyskasvatusta mielestäni. Koulun seiniä on ollut vuosien varrella rakentamassa ja maalaamassa jokunen vanhempi. Kun lapsi näkee vanhemman tekemän työn, hänen ei tee välttämättä mieli potkia tai sotkea semmoista seinää. Isän tai äidin, isovanhemman, kummin tai jonkun muun läheisen maalaamaa seinää. Vekkuli pedagogiikka siis tämä steinerpedagogiikka. Koulu kasvattaa niin meitä aikuisia kuin lapsiakin.

– Helena Inkeröinen –